- Henkilökunta
- Yhteystiedot
- Lukuvuoden ajoitus
- Työjärjestykset
- Poissaolot
- Iltapäivätoiminta
- Oppilashuolto
- Erityisopetus
- Koulukuljetukset
- KiVa Koulu
- Vanhempaintoimikunta
- Lomakkeet
- Kokeet
- Oppilaiden jutut
- Tehtäviä oppilaille
- Tapahtumat
- Tapahtumakalenteri
- Kuvia 2009 - 2010
- Kuvia 2010 - 2011
- Arkisto
» Katso ruokalista
HuBe nro 1
sivu 1, sivu 2, sivu 3, sivu 4, sivu 5, sivu 6, sivu 7, sivu 8, sivu 9, sivu 10
3. - 4. -luokkalaisten runokirja
Meressä on levä.
Siellä on kalalla evä.
Kalat pelaa meressä sakkia
ne heittää siellä myös lakkia.
Mustekala meressä soutaa ja
hauki hylystä aarteen noutaa.
Laivassa on ruori ja meren
pohjassa on iso simpukankuori.
Elina
Kokki näki lokin.
Lokki näki kokin.
Kokilla oli nappi.
Lokilla oli tappi.
Johanna
Syksy saapuu, lehdet tippuu puista.
Siili rakentaa talvipesän
ja linnut muuttaa etelään.
Johanna
Merellä
Meressä on kaloja,
aaltojen paloja.
Merellä lentää lokki
laivassa on kokki.
Kokki huomaa ravun
lokki huomaa savun.
Savu on mustaa
kokki liinan lustaa.
Saana
Rannalla
Uimassa on lapsia
ne haluaa napsia.
Lapset haluavat napsia karkkia,
mutta ei löydy vanhaa arkkia.
Lapset löytävät aarrearkun
ja sen jälkeen salkun.
Saana
Merellä
Koira meressä soutaa.
Se myöskin noutaa.
se ei halua tonkia.
vaan se haluaa onkia.
Keijo
Merellä
Merellä lentää lokki
ja sille tuli shokki,
shokki tuli kalasta,
joka oli ihan pahasta
Samuli
Merellä
Täysi kuu veden pintaa pitkin välkehtii,
yksinäinen laiva yössä seilaa vailla ystävää.
Samuli
Kurki kaislikossa 
katsoo ruohoa,
joka muuttaa väriään.
Ensin vihreä,
sitten tumma,
kohta ei ees kaunis.
Kurki kaislikossa
Kurki kaislikossa
nokallaan nokkii,
katsoo veteen ja pörhistää sulkansa,
lentää pois
kurki kaislikosta.
Hanna
Ranskalaiset ja hamppari
Olipa kerran hamppari,
joka tykkäs raskiksist,
jotka oli tehty niin kuin hodarist.
Se katsoi niitä joka päivä,
ennen kuin se joutui mahalaukun sisään
ranskiksien kanssa.
Jani
Olipa kerran tavallinen kaupunki sen nimi oli Kaupunki. Se oli tavallinen kesäpäivä Kaupungissa, oli perjantai kolmastoista päivä. Oli yllättävän hiljaista vain lehmät ammuivat. Mutta nopeasti asiat muuttuivat taivaasta tuli oranssi maasta tuli harmaa. Jostain kuului ääni,
- Jos ette luovuta kaikkea rakettipoltto ainettanne kello kuuteen mennessä teidät tuhotaan Nato-ohjuksella. Kaikki Kaupungissa hätääntyivät, ensin lähtivät lentokoneet sen jälkeen junat sitten autot sitten laivat ja sen jälkeen kaupunki oli tyhjä. Kun kello tuli kuusi alus laskeutui kaupunkiin. Aluksesta tuli pieniä vihreitä miehiä. Mutta ketään ei ollut missään vain lehmiä laitumella. Suurempi pieni mies sanoi pienemmälle vihreälle miehelle.
- Taisimme pelästyttää ne pahasti
- Niin taidettiin lähdetään takaisin Marsiin, vastasi toinen vihreä mies.
- Käy minulle, sanoi suurempi vihreä mies.
Niin he lähtivät takaisin Marsiin mutta matkalla Nato-ohjus laukesikin kohti maata. Muuan lehmä oli laitumella märehtimässä, Mutta se näki ohjuksen tulossa kohti ja kääntyi ja potkaisi ohjuksen takaisin avaruuteen. Se osui siihen avaruusalukseen, mistä Nato-ohjus oli tullut. se räjähti eikä siitä jäänyt jälkeäkään. Sen jälkeen lehmä sanoi.
- siitäs saitte ilkeät miehet.
Sen pituinen se.
Niko Husu
takaisin alkuun
Jyri makasi vuoteellaan ja mietti huomista koetta.
– Olen niin varma, että se koe ei mene läpi. Olen lukenut vaikka kuinka paljon, mutta mikään ei jää päähän. Jyri voihkaisi. Tähti lennähti Jyrin huoneen ikkunalle.
– Mikä hätänä? tähti kysyi.
– Huomenna koulussa on koe. Vaikka olen lukenut monta tuntia, olen niin varma, että koe ei mene läpi. Jyri selitti.
– Hyvin se menee, tähti lohdutti.
Aamuaurinko nousi ja häikäisi Jyrin silmiin.
– Herää Jyri! tähti huuteli.
– En millään jaksaisi, Jyri mumisi.
– Tänään on se koe. Kerro sitten illalla miten se meni, tähti sanoi
Jyri asteli koulun käytävää pitkin masentuneen näköisesti.
– Prrrrrr! koulun kellot soivat.
– Tännepäin Jyri! Hänen paras kaverinsa Jere huusi käytävän toisesta päästä.
– Tämä on toivotonta, Jyri sanoi.
– Kuinka niin? Olen varma, että saan kokeesta kympin, Jere ylpeili. Jyri huokaisi syvään ja pyöritteli silmiään.
Luokassa pojat kävivät istumaan vierekkäin. Opettaja jakoi kokeet ja sitä sai alkaa tehdä. Jyri ei tiennyt kun yhteen kohtaan vastauksen. Hän ajatteli, että katsoisi Jeren kokeesta vastaukset. Jyri vilkuili Jeren kokeesta vastaukset. Jyri vilkuili Jeren kokeeseen ja kirjoitti samat vastaukset kuin Jerellä. Jere palautti kokeensa opettajalle ja Jyri heti hänen jälkeensä.
Illalla Jyri odotti tähteä, jotta hän voisi kertoa sille päivän tapahtumat. Yhtäkkiä tähti lennähti paikalle.
– Miten koe meni? tähti kysyi.
– En oikein tiedä, Jyri vastasi.
– Minun pitäisi kertoa sinulle eräs asia, tähti selitti.
– Jotain vakavaa? Jyri yritti selvittää.
– Minusta alkaa tuntua, että olen tullut tieni päähän, enkä enää jaksa elää täällä, tähti sanoi.
– Et kai tarkoita, että...
– Kyllä. Juuri sitä. En enää kestä rasitusta tai suuria yllätyksiä.
Jyri ei saanut unta. Hän itki koko yön. Hän vain mietti ajatusta, että kohta tähteä ei enää ole.
– En halua mennä huomenna kouluun! Jyri nyyhkytti.
Aamulla Jyri pysytteli huoneessaan ja nukkui tavallista pidempään. Hän pakkasi reppunsa, laittoi takin päälle ja lähti kotoa ovet paukkuen.
– En halua saada sitä koetta. Siitä ei hyvää seuraa.
Heti ensimmäisellä tunnilla oppilaat saivat kokeensa. Opettaja antoi Jyrille kokeensa.
– Täysi kymppi! Jyri huudahti, mutta ei ollut iloinen.
– Jyri, mikä on? Sait kympin kokeesta, mutta et ole iloinen, Jere ihmetteli.
– Nyt on kaikki huonosti, enkä haluaisi puhua siitä, Jyri vastasi.
Loppupäivän Jyri oli hiljainen ja allapäin. Kotimatkalla hän kompasteli kiviin ja heitteli käpyjä lintuja kohti. Kotiin päästyään Jyri heitti repun oven eteen ja meni omaan huoneeseensa. Hän kuuli pientä koputusta. Jyri katsoi ikkunalle ja huomasi siellä tähden.
– Olet vielä elossa! Jyri huudahti ja halasi tähteä.
– Vielä vähän aikaa. Ota hienoin laatikkosi esiin ja laita sinne pehmusteita.
– Minulla olisi sinulle vielä asiaa. Muistat varmaan kun minulla oli se koe? Jyri kysyi.
– Joo, mutta nyt tuntuu siltä, että tänne tulo oli minun viimeinen lentoni, tähti sanoi.
– Odota vielä hetki! Jyri huudahti. Huijasin siinä kokeessa, kun katsoin kaikki vastaukset Jereltä.
Tähden silmät menivät kiinnemmäs koko ajan. Kyynel vierähti Jyrin poskelle. Tähti sulki silmänsä ja vaipui uneen, josta ei herää koskaan.
– Herätys Jyri! äiti huusi hänelle keittiöstä.
– Oliko tämä kaikki pelkkää unta? Jyri kysyi itseltään.
– Mitä mietit? tähti kysyi Jyrin selän takaa.
– Mitä tämä on? Jyri kysyi. Luulin, että olit kuollut ja huijasin kokeessa opettajaa.
– Huijasit? Minkä takia? Pitää muistaa, että huijaamisesta ei ole mitään hyötyä. Pitää elää rehellistä elämää, eikä saa huijata, tähti muistutti.
– Niin, anteeksi, Jyri mumisi.
– Niin, anteeksi, Jyri mumisi.
Ja niin päättyi Jyrin uni. Onneksi kaikki päättyi loppujen lopuksi hyvin.
Emma Husu
takaisin alkuun
Olipa kerran pupu nimeltä Penni. Hän oli aina yksinäinen ja oli aina metsässä eikä nähnyt ketään. Penni kävi eri metsissä, mutta ei nähnyt ketään. Eräänä päivänä Penni päätti lähteä metsään missä ei ollut ennen käynyt. Siellä Penni näki suden.
Penni päätti lähteä tapaamaan sutta. Penni sanoi: ”Hei, olen Penni”. Susi ei vastannut mitään. ”Kuka sinä olet?” kysyi Penni. Susi ei vastannut vieläkään mitään. Penni katseli sutta ja lähti hyppien pois.
Penni pysähtyi ja kuuli askelia takana. Hän ei nähnyt ketään. Penni jatkoi matkaansa ja kuuli taas askelia takana. Susi seisoi siinä vihaisen näköisenä. Susi alkoi lähestyä Penniä. Penni juoksi karkuun niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Susi juoksi perässä ja saavutti koko ajan Penniä. Penni kompastui omaan jalkoihinsa ja susi murisi ja tutki Penniä. Penni oli peloissaan ja yritti paeta paikalta, mutta susi pysäytti Pennin ja sanoi: ”Hei odota, olen Pööli”. Penni vastasi epäröiden: ”Hei, et kai tee mitään pahaa minulle?” ”En minä mitään tee. Pelästyin ja puolustin itseäni, kun joku tuli lähelleni, kun olen aina yksin, ” sanoi Pööli. ”En minä mitään pahaa tarkoittanut, mutta halusin vain nähdä jonkun, kun minäkin olen aina yksin,” vastasi Penni. Hetken kuluttua Penni ja Pööli leikkivät yhdessä metsässä. Ja niin he elivät elämänsä ystävinä loppuun asti.
Iina Husu
takaisin alkuun
Olipa kerran Aarnikotka. Hän eli isoissa luolissa joissa ei elänyt ketään paitsi Aarnikotka. Aarnikotka on myös tappanut yhden matkalaisen ja se myös oli nainen. Seuraavana päivänä mies löysi luolan, jonka hän tunsi, sillä siinä luolassa hänen vaimonsa kuoli. Mies varustautui ja veisti keihään, ja kun keihäs oli valmis, miehen päähän oli tippunut kuolaa. Kun mies kääntyi, hänen takanaan oli Aarnikotka. Mies sanoi: ”Taistellaan, sillä sinä tapoit vaimoni.” Aarni ei sanonut mitään vaan katkaisi ihmisen puliksi eikä kukaan uskaltanut tulla luolaan. Seuraavana päivänä ihmisjoukko tuli tappamaan Aarnikotkan keihäillä ja hirttämällä. Aarnikotka makasi maassa päättömänä. Kuukausien päästä yksi Mies tuli taas luolaan tarkistamaan luolaa mutta mies pelästyi punaisia silmiä. Aarnikotka oli palannut. Mies tuli kyläänsä ja varoitti sotilaita kylän ihmiset lähtivät aavikoille pelastautumaan Aarnikotkalta. Kylä tuhoutui mutta sotilaat vangitsivat Aarnikotkan ja tappoivat sen lopullisesti ja paloittelivat sen ja heittivät palat jokeen. Kylä rakennettiin uudestaan ja ihmiset elivät onnellisesti loppuun asti.
Keijo Hyttinen
takaisin alkuun
Eräänä päivänä rouva banaani ja neiti omena kilpailivat kauneudesta kumpi oli kauniimpi. Omenalla oli punainen nahka takki päällä .Banaanilla oli taas keltainen takki. Sitten kinanastelu alkoi .En kestä katsoa tätä persikka sanoi huolestuneena. Seuraavana päivänä oli kova tuuli. Banaani ja omena olivat kävelyllä ja yhtäkkiä tuuli puhalsi ja heidän asunsa lensivät taivaan tuuliin. Opetus oli ettei kaikkien tarvitse olla kaikista kauniimpia. Loppu.
Elina Lavonen
takaisin alkuun
Olipa kerran metsästäjä. Hän asui pikkuruisessa mökissä metsän juurella. Metsästäjän nimi oli Pekka. Pekka kävi yleensä lauantaisin metsästämässä. Mutta eilen hän ei päässyt metsästämään koska hänen piti tehdä polttopuita koko päivä. Mutta Pekka päätti lähteä metsästämään vielä tänään. Pekka putsasi ja latasi aseensa. Hän varmisti, että kaikki oli kunnossa. Pekka lähti kävelemään kohti metsää. Pekka saapui metsään. Vähän ajan päästä hän näki linnun. Pekka alkoi tähtäämään ja samassa hän putosi syvään kuoppaan. Pian Pekka kuuli puhetta ylhäältä. Hän näki eläimiä montun reunalla. Eläimet sanoivat, että he päästävät Pekan pois jos hän ei enää yritä ampua eläimiä. Pekka sanoi, että ei enää ampuisi eläimiä. Eläimet päästivät Pekan pois. Pekka meni heti kotiin. Illan tullen Pekka lähti hiipimään metsään, sillä hän halusi kostaa eläimille. Mutta Pekka tipahti taas monttuun, eikä eläimet päästäneet häntä enää pois
takaisin alkuun
Olipa kerran, kauan, kauan sitten, Karoliina-kylässä Karoliina-niminen tyttö. Karoliinan vanhemmat, Torino ja Tiina antoivat kylän nimeksi Karoliina, koska he olivat miettineet, että kun he saavat lapsen, he nimeävät kylän lapsen nimen mukaan.
Eräänä päivänä Torino lähetti sanantuojan viemään sanaa: Karoliina-kylän linnassa on juhlat. Kaikki rikkaat ovat tervetulleita. Karoliinan kävi sääliksi köyhempiä ihmisiä. Niinpä Karoliina juoksi isänsä luokse ja kysyi:
”Onko aina kuninkaallisien pakko kutsua vain rikkaita? Eikö voisi välillä kutsua köyhempiäkin ihmisiä, niin se olisi tasapuolista molemmille, köysille ja rikkaille.” ”Katsos, kun rikkaat maksavat enemmän, mutta köyhät vai enimmikseen vain muutaman lantin,” Torino vastasi tyttärelleen. Karoliina polki jalkaansa.” Miksi aina raha on tärkeämpää, kuin uudet ystävät tai muiden auttaminen.” Karoliina mutisi.
Seuraavana aamuna Karoliina oli innoissaan juhlista. Niinpä hän avasi verhot. Karoliina näki köyhemmät ihmiset kylällä ja tuli surulliseksi.
Kaikki oli valmista jo puoli kolmelta. ”Oletpa sinä kaunis kultaseni,” sanoi Tiina. ”Kiitos,” vastasi Karoliina.
Illalla, kun vieraita alkoi tulla, näki Karoliina, kun köyhät tekivät töitä. Kuningas Torino näki myös, kun köyhät olivat töissä ja ymmärsi Karoliinan puheet.
Karoliina lähti seuraavana aamuna viemään ruokaa köyhille. Köyhät olivat kiitollisia Karoliinalle. Torino tuli myös kylään ja pyysi köyhiltä anteeksi.
Nyt kuningas Torino, kuningatar Tiina ja prinsessa Karoliina pitävät juhlia köyhille, koska Torino tajusi Karoliinan puheista, että ystävät ovat tärkeämpiä kuin raha. Kiitos Karoliinan.
by: Hanna-Riikka Kupla
takaisin alkuun
kauan sitten eli kuningas joka keräsi ihmisiltä veroja hänen nimensä oli Ludwig toinen. Hän keräsi ihmisiltä rahaa. jos ihmisillä ei ollut varaa maksaa veroja, heidät vietiin vankilaan kunnes verot on maksettu. Osa ihmisistä muutti pois, osa ei kyennyt, koska heiltä oli viety kaikki
rahat. Joten he joutuivat vankilaan. Jotkut eivät maksaneet veroja joten he potkaisivat veron kerääjät ulos. Siitä kuningas poltti heidän kodin. he jotka lähtivät, tulivat takaisin rikkaina. niin he ostivat haarniskan itselleen ja polttivat kuninkaan linnan ja hirttivät hänet. Niin he vaihtoivat kuninkaan hyvin hyvään kuninkaaseen. Uusi kuningas antoi köyhille takaisin rahat jotka vanha kuningas oli vienyt. Niin ihmiset elivät terveinä elämänsä loppuun asti.
Samuli riihelä
Olipa kerran barbaari nimeltä Timi. Hän sai mitä hän halusi tappelemalla siitä. Mutta eräänä päivänä häneltä oli viety jotain tärkeää. Kultamalja. Siispä hän kulki kahden kaveruksen kanssa maljaa etsimään. Heidän nimensä olivat Kälkäti ja Kosmonius. ”Hei kertoja me haluamme esittää itse itsemme” sanoi Kälkäti. ”Minä olen Kosmonius, surkea raataja, joka on kaikkein pienin ja kuitenkin kannan kaiken” Kosmonius sanoi. ”Minä olen Kälkäti, tämän porukan kälkättäjä” sanoi Kälkäti. Ja he kulkivat, kunnes peikko, joka vartioi siltaa, pysäytti heidät ja karjaisi. ” Kuka uskaltaa kulkea peikon siltaa pitkin ”. ”Tule lähemmäs ” Timi sanoi. Niin peikko tuli lähemmäs ja Timi Barbaari posautti peikkoa nenään. ”Onko sinulla maljani?” Timi kysyi. ”ON”, peikko karjaisi jälleen. Timi-barbaari kysyi: ”Annatko sen?” Peikko karjaisi niin kovaa, että kuu hajosi ja linnut tippuivat puusta ”En!” ”Aha” sanoi Timi ja potkaisi peikon taivaaseen. Peikon taskusta putosi malja. ”Tämä se on!” Timi-barbaari hihkui ja juoksi äitinsä luo. ”Voi kiitos Timi, mutta miksi tässä lukee kulta?” ”Koska olet kultainen äiti” sanoi Timi-barbaari. Niin päättyy tarina Timi-barbaari, ei kannata haastaa riitaa barbaarien kanssa. LOPPU.
Jani Hyttinen
takaisin alkuun
Olipa kerran yksisarvinen hevonen. Hänen nimensä oli Simpukka. Simpukka oli iloisen värinen. Simpukan erityistaidot olivat, että hänestä vaihtui värit. Kaikki sanoivat Simpukkaa tyhmäksi, koska hänestä vaihtui värit. Simpukka käveli viidakossa yksin, koska kukaan ei halunnut olla Simpukan kanssa. Eräänä päivänä Simpukan kanssa olivat kaikki kaverit. Simpukka ei tiennyt, mitä hän oli tehnyt. Kaikki jäi Simpukan ympärille. Kaverit kysyivät, että haluaisitko olla meidän kanssa, kun olet aina yksin. Niin Simpukka oli joka päivä kavereiden kanssa.
Saana Husu
takaisin alkuun
Olipa kerran, pingviini, joka oli paljon suurempi kuin pieni hiiri. Pingviini sanoi aina, että minä olen suurempi kuin sinä, ja hiiri yritti selittää, että ei koolla väliä, vaan kun on kaikille ystäviä eikä syrjisi toisia. Hiiri sanoi aina että sinä et saisi syrjiä toisia sitten, pingviini alkoi miettiä hiiren sanomaa ja meni pyytämään anteeksi sitten hiiri antoi anteeksi ja he menivät muilta pyytämään anteeksi ja kaikki olivat ystäviä.
Johanna Ravi
takaisin alkuun
Olipa kerran prinsessa nimeltä Alice. Alicella oli sisko, jonka nimi oli Amalia. He olivat kaksosia. Vaikka he olivat samannäköisiä, heillä oli eri luonteet. Alice oli kiltti ja mukava. Amalia oli ilkeä ja juonikas. Alicen isä, eli kuningas, piti enemmän Alicesta, koska hän oli kiltti ja totteli aina isää, mutta Amalia oli eri maata, hän keksi aina oudoimman selityksen, että ei voisi auttaa.
Aamulla kuningas lähti tärkeään liikeneuvotteluun, joten Amalia ja Alice jäivät yksin. Amalia ehdotti, että he alkaisivat ulkona piilosta, sillä hänellä oli mielessä teljetä Alice halkovarastoon. Kun Amalia vihdoin joutui etsimään, hän katsoi salaa, menikö Alice halkovarastoon.
Kun Alice vihdoin meni halkovarastoon piiloon, Amalia lukitsi oven ulkopuolelta. Alice jäi telkien taakse huutamaan apua. Alice huusi ja huusi, mutta kukaan ei kuullut, olihan linna sen verran korvessa.
Kun kuningas tuli kotiin, hän kysyi: ”Missä Alice on?” Amalia vastasi: ”Kun leikimme piilosta, oli minun vuoro etsiä. En löytänyt Alicea mistään.”
Seuraavana päivänä kuningas etsi Alicea joka paikasta, paitsi halkovarastosta. Hän lannistui, eikä jaksanut enään etsiä.
Kulkipa kerran komea prinssi heidän kotitiellään ja kuuli jonkun huutavan. Prinssi seurasi ääntä ja löysi halkovarastolle. Hän avasi lukon ja pelasti Alicen, he rakastuivat heti. Viikon päästä pidettiinkin jo häitä.
Mitäkö tapahtui Amalialle? Sitä ei tarina kerro, mutta huhutaan, että hänet karkoitettiin kaikista maailman maista ja hän joutuu elämään luolissa.
Teea Husu
